Laadun ja potilasturvallisuuden puolesta

Laadunarviointityö alkoi yli 40 vuotta sitten laboratorioammattilaisten havahduttua sen tarpeellisuuteen. Lähtölaukauksena toimi yhdeksän HYKS-laboratorion yhteiskontrolliohjelma. Se tunnettiin nimellä Operaatio Mansikki, koska ohjelman ensimmäinen verikontrollinäyte otettiin lehmästä.

Siitä sai alkunsa Labqualityn tarina, kaikki siis alkoi Mansikista.

1960-luvulla havahduttiin nimittäin huomaamaan, että eri laboratorioiden tekemissä tutkimuksissa saattoi olla merkittäviä eroja. Kemistit Sakari Närvänen ja Matti Nuutinen totesivat tuolloin, että erot matalimman ja korkeimman analyysituloksen välillä olivat suorastaan hurjia. Sutkautuksena he totesivatkin, kuinka ”mittaustulosten mukaan potilaan anemia saattoi parantua matkalla sairaalasta toiseen”.

Tämä huomio innoitti kemistit vertailemaan eri sairaaloiden laboratorioita keskenään. Tulosten perusteella käynnistettiin Operaatio Mansikki vuonna 1966, jossa lehmän verestä saadulla seerumilla tehtiin laatukokeita HYKSin laboratorioissa.

Operaatio johti lopulta vuonna 1971 yhtiömme perustamiseen.

Laboratoriotoiminnan laadun suunnannäyttäjä jo puoli vuosisataa

Lähes 70 prosenttia potilasdiagnooseista perustuu laboratoriotutkimusten tuloksiin. Potilasturvallisuus ja laadukas hoito varmistetaan oikeilla ja luotettavilla laboratoriotuloksilla. Labquality Oy onkin ollut mukana edistämässä terveydenhuollon laboratoriotoiminnan laatua jo kohta 50 vuotta.

Nykyään Labquality Oy palvelee 6500 asiakasta maailmanlaajuisesti. Tuotamme laatupalveluja sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoille, ja olemme myös merkittävä koulutusorganisaatio. Suomessa meillä on asiakkaita lähes 2000. Meitä labqualitylaisia on noin 50 henkilöä, ja teemme tiivistä yhteistyötä Suomen eturivin laadun, laboratoriolääketieteen ja kemian ammattilaisten kanssa palvelujemme korkean laadun takaamiseksi. Voimmekin rohkeasti todeta olevamme tänään Suomen suurin terveydenhuollon laatutalo.

Labqualityn omistajat, hallitus ja toimitusjohtaja

Labquality Oy:n omistaa COR Group Oy.

Yhtiön hallituksen tehtävänä on huolehtia yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä lain ja yhtiöjärjestyksen sekä yhtiökokousten päätösten mukaisesti.

Labqualityn hallituksen puheenjohtaja on Olli Karhi sekä hallituksen jäsenenä toimii yrityksen toimitusjohtaja Juha-Pekka Nuutinen.

 

Pin It on Pinterest

Jaa sivu